Syötä yrityksesi luvut ja näet arvion asiakashankintahinnasta, tarvittavasta liidimäärästä sekä markkinoinnin tuotosta.
Yhden uuden asiakkaan tekemän kaupan keskimääräinen arvo ilman arvonlisäveroa.
Kuinka suuri osa liikevaihdosta jää jäljelle tuotteen tai palvelun suorien kulujen jälkeen.
Esimerkiksi Metaan tai Googleen käytettävä mainosbudjetti.
Markkinointitoimistolle maksettava palkkio kyseiseltä laskentajaksolta.
Yhden yhteydenoton tai tarjouspyynnön arvioitu hankintahinta. Voit jättää kentän tyhjäksi nähdäksesi, millä liidihinnalla ja kauppamäärällä toiminta olisi kannattavaa.
Kuinka suuri osuus saaduista liideistä arvioidaan muuttuvan maksaviksi asiakkaiksi.
| Tunnusluku | Tallennettu | Nykyinen | Muutos |
|---|
Laskelma on arvio, joka perustuu antamiisi lukuihin. Todelliseen kannattavuuteen voivat vaikuttaa muun muassa liidien laatu, myyntiprosessin tehokkuus, asiakkuuden elinkaariarvo ja muut liiketoiminnan kulut.
Hyvin toteutettu liidimarkkinointi ei ole kuluerä, vaan investointi, jonka tuoton voi laskea ja ennustaa.
Suositteluiden ja orgaanisen näkyvyyden varassa kasvu on epätasaista. Mainonnalla uusia asiakaskontakteja tulee säännöllisesti, riippumatta kausivaihtelusta tai suhdanteista.
Toisin kuin monessa muussa markkinoinnin muodossa, jokaisen mainoseuron tuoma liidi, asiakas ja kate voidaan laskea. Näet suoraan, kannattaako investointi.
Kun kannattava liidihinta ja asiakashankintahinta ovat tiedossa, budjettia voi nostaa hallitusti — kasvu ei ole enää kiinni yksittäisistä sattumista.
Hakukoneoptimointi ja sisältömarkkinointi rakentavat tulosta kuukausien tai vuosien kuluessa. Mainonta tuo asiakaskontakteja jo ensimmäisistä viikoista lähtien.
Asiakkaasi etsivät ratkaisua ongelmaansa joka tapauksessa. Jos et näy hakutuloksissa tai someissa juuri silloin, kilpailija tekee sen puolestasi.
Mainonnan data kertoo, mikä viesti, kohderyhmä ja tarjous toimii parhaiten — tätä tietoa voi hyödyntää koko liiketoiminnassa, ei vain mainonnassa.
Kampanja laitetaan päälle
Mainonta käynnistetään yhdellä versiolla ilman jatkuvaa testausta, jolloin budjetti ei välttämättä koskaan löydä parhaiten toimivaa mainoskulmaa — osa rahasta palaa hukkaan alusta asti.
Asiakas saa liidit
Liidit valuvat suoraan sähköpostiin ilman selkeää järjestelmää. Yhteydenotto viivästyy, osa liideistä hukkuu tulvaan kokonaan, ja kylmenneelle liidille myyminen on huomattavasti vaikeampaa.
Myyntiprosessia ei seurata tarkemmin
Ei tiedetä, mitkä liidit oikeasti muuttuivat kaupoiksi. Mainonnan todellista tuottoa on mahdotonta laskea, budjettia ei osata kohdentaa parhaiten tuottaviin mainoksiin, ja päätökset tehdään mutu-tuntumalla.
Kohdennettu näkyvyys ja jatkuva testaus
Useita mainoskulmia, kuvia ja tekstejä testataan rinnakkain, jotta budjetti ohjautuu jatkuvasti parhaiten toimivaan sisältöön.
Liidit suoraan CRM:ään ja nopea ilmoitus
Liidi tallentuu automaattisesti CRM:ään ja lähetetään samalla sähköpostilla, jotta yhteydenotto voidaan tehdä heti kiinnostuksen ollessa kuumimmillaan.
Kauppojen ja liidien tilanne CRM:ssä
Jokaisen liidin status sekä kauppojen määrä ja summa kirjataan, jolloin mainonnan todellinen tuotto nähdään tarkasti.
Data ohjaa jatkuvaa optimointia
CRM:stä kertyvä tieto kaupoiksi muuttuneista liideistä ohjaa budjetin, kohdentamisen ja sisältöjen jatkuvaa säätöä.
Jätä alle yhteystietosi, niin olen yhteydessä ilmaisen kartoituksen sopimisesta.
You are currently viewing a placeholder content from Vimeo. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou are currently viewing a placeholder content from YouTube. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou need to load content from reCAPTCHA to submit the form. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More Information